Hae blogistani

28. elokuuta 2013

Asentajakillan markkinointisuunnitelma

Viime viikolla teimme jakoa Fiesta-projektiin kuka hoitaa mitäkin vastuualuetta tänä vuonna. Minä ilmoittauduin markkinointiin sekä tiedotukseen ja parikseni sain Heinin. Olen todella innoissani tulevasta ja minulla on valtavasti suunnitelmia!

Fiesta-projektin vastuuhenkilöt vuonna 2013-2014


Markkinointisuunnitelma Asentajakillan toiminnalle ja Fiesta-projektille

Kuva googlesta.
Markkinointimme perustuu alkuun sosiaaliseen mediaan, jonka kautta halutaan näkyvyyttä ja mahdollisesti myös sponsoreita. Sosiaalisessa mediassa käytämme hyväksi edelleen facebookia sekä blogeja ja lisäksi twitteriä sekä instagramia.

Kierrämme eri messuissa, yms. tapahtumissa ja esittelemme toimintaamme sekä Fiestaa. Messuihin pukeudutaan yhtenäisesti edustamaan Asentajakiltaa eli painettuihin huppareihin sekä tuleviin t-paitoihin.

Tapahtumia jokainen mainostaa omassa blogissansa ja me (minä ja Heini), markkinoinnista vastaavat, luomme mainokset. Mietimme mahdollisesti myös omien tapahtumien järjestämistä kuten ratapäiviä, jos se koetaan mahdolliseksi.

Otamme yhteyttä alan aikakausilehtiin, jos lehti alkaisi seuraamaan toimintaamme. He saisivat blogiemme ja Asentajakillan kotisivujen kautta näkyvyyttä ja samalla tukisivat tulevaisuuden tekijöitä.

Markkinoinnin tavoitteet:
Kuva googlesta.

Tavoitteemme on saada lisää näkyvyyttä, jonka kautta ihmiset saisivat tietoa meistä sekä toiminnastamme ja kiinnostuisivat siitä. Tällöin myös sponsorimme saisivat mainostusta kauttamme ja meitä kannattaisi tukea. Tämän tuen myötä saisimme kehitettyä projekteja mm. Fiestaa, joita pystyisimme hyödyntämään markkinoinnissa enemmän.

Suunnitelma:


  • Teemme listan yrityksistä, jotka voisivat olla sopivia sponsoreita
  • Teemme mainoksen lähetettäväksi yrityksille joita pyydetään sponsoreiksi
  • Hankimme edustus t-paidat
  • Teemme mainoksen seuraaviin messuihin lokakuulle
  • Pidämme sosiaalisen median ajantasalla
  • Teemme listan alan lehdistä ja otamme niihin yhteyttä

Kuva googlesta.

26. elokuuta 2013

Fiestan penkitys!

Olimme viime viikolla mittaamassa Fiestamme tehoja. Videota tässä:


Kiitos ensimmäisen yhteistyökumppanimme Chip-Tuning Finlandin projektiautoomme on saatu paljon lisää tehoja.

22. elokuuta 2013

Here again!

Koulu lähti käyntiin maanantaina 12.8. Ensimmäiset päivät meni tuutoroidessa uusia Asentajakiltalaisia ja työstäessä tuttavani autoa. Lukio on alkanut myös ja minullakin on enemmän tunteja kun ruotsi ja matikka tuli kuvioihin. Huh sitä läksyjen määrää, pitäiskö tässä muka vapaa-ajallekin jäädä aikaa? Tämän näköinen on ensimmäinen jakso:


Eli maanantai ja tiistai on lukiopäiviä. Noiden kurssien lisäksi käyn netissä verkkokurssina työelämä englantia sekä kurssin yrittäjyydestä. Loppuviikko onkin hallia ja joskus teoriaa. Torstaisin ja perjantaisin saattaa olla tuutorointia.

Olen ihan tyytyväinen lukujärjestykseeni. Ainut miinus on se että tässä jaksossa on hallissamme toinenkin luokka, mikä tarkoittaa sitä että asiakastöitä ei voida ottaa niin paljoa sekä hallissa on hieman häslinkiä kun siellä on lähemmäs 40 henkilöä.