Hae blogistani

19. syyskuuta 2012

Uutta!

Sain vihdoin vaihdettua blogin nimen. Kiitos vinkistä Tapsalle, Tapsa ehdotti nimeksi Auton alla ja muokkasin sen hieman omakseni kääntämällä sen ranskaksi.

Lisäsin myös blogin sivussa näkyvään harmaaseen palkkiin Google-kääntäjän (tosin en takaa laadusta/toiminnasta) sekä reaaliaikaisen listan Asentajakillan opiskelijoiden blogeista.

Tein taulukon harjoitustehtävistä, jotka tulee tehdä jouluun mennessä. Harjoitustehtävät löytyy täältä, jos joku on kiinnostunut siitä minkälaisia tehtäviä teemme. Taulukkoa (jota voi tutkiskella tulevaisuudessa yläpalkissa olevasta linkistä "Harjoitustehtävät") päivittelen sen mukaan mitä olen saanut aikaan koulussa. Tällä hetkellä olen muutamia noita töitä tehnyt esim. tuo katsastustarkistus, mutta en sitä merkitä tehdyksi, sillä siitä ei ole blogitekstiä enkä siitä voi tehdäkkään toistaiseksi sellaista.
Tällä viikolla minä, Heini ja Janna olemme irotelleet vuoden -96 Ford Fiestasta vaihteistoa sillä kytkin vuoti. Eilen saimme sen irti ja kävimme kyselemässä uusia osia. Huomenna homma jatkuu ja kun olemme saaneet vaihteiston takaisin paikalleen (ja olemme saaneet korjattua samaisen Fiestan oven sekä vaihdettua vetoakseleiden ulommat suojakumit) kirjoittelen taas tänne. Tosin emme todennäköisesti saa hommaa tehtyä loppuun torstaina eikä perjantaina ole hallitöitä, joten palaillaan siihen sitten ensi viikolla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti